Uutisia

Ympäristötiedon Foorumin uutisia

Selviääkö Suomi kuivuudesta?

| uutiset
Suomessa kuivuutta ei ole nostettu ilmastonmuutokseen sopeutumisen keskeiseksi teemaksi. On kuitenkin melko todennäköistä, että kuivien kausien määrä maassamme tulee kasvamaan ja...

Ympäristötiedon foorumin ilme on uudistunut!

| uutiset
YTF näyttää nyt uudelta! Kevään aikana muokkasimme visuaalista ilmiasuamme yhdessä Days Agencyn kanssa. YTF:n logo on uusi, mutta uudessa tunnuksessa näkyy...

Katso tallenne: Ekologisen tiedon polku talousmetsään

| uutiset
Ekologian ja evoluutiobiologian tutkijoiden yhdistys Oikos Suomi järjesti yhteistyössä Ympäristötiedon foorumin kanssa ”Ekologisen tiedon polku talousmetsään” -tilaisuuden Tiedekulmassa 13.2.2023. Tilaisuudessa pohdittiin...

Nuoret tutkijat ja päättäjät kohtasivat Puistokadulla

| uutiset
Ympäristötiedon foorumilla oli ilo saada kutsua koolle nuorten tutkijoiden ja päättäjien aamupäivätapaaminen Prof. Johan Rockströmin kanssa. Keskustelimme planeetan rajoista ja tavoittelimme...

Ympäristötiedon foorumi juhli syntymäpäiviä

| uutiset
Juhlimme 14.12. Ympäristötiedon foorumin syntymäpäiviä pienessä lämminhenkisessä tilaisuudessa uudessa kotipesässämme Puistokatu 4:ssä. YTF:n perustamispöytäkirja allekirjoitettiin 18.6.2010, eli mittarissa on jo 12.5...

Metsätalouden haitallisia vesistövaikutuksia voidaan vähentää

| uutiset
Metsien jatkuvan kasvatuksen yhdistys Silva ry, WWF Suomi ja Ympäristötiedon foorumi järjestivät Ratkaisuja metsätalouden vesistövaikutuksiin -tapahtuman 27.9.2022. Tilaisuudessa kuultiin tutkijapuheenvuoroja ,...

Ympäristötiedon foorumi on muuttanut Puistokadulle

| uutiset
Ympäristötiedon foorumi on muuttanut osoitteeseen Puistokatu 4. Kaivopuiston reunalla kohoava, yli 130 vuotta vanha rakennus on koti meidän lisäksemme Maj ja...

Toiminnanjohtaja Johanna Riitakorpi: Kestävää tulevaisuutta rakennetaan avoimen ja vaikuttavan dialogin avulla

| uutiset
Ympäristötiedon foorumin toiminnanjohtajana on 1.9.2022 aloittanut FM Johanna Riitakorpi. Johanna siirtyi toiminnanjohtajaksi kansanedustajan poliittisen avustajan tehtävistä. Aikaisemmin hän on työskennellyt myös...

Katso tallenne, kuuntele podcast: Vapaaehtoinen päästökompensaatio – vastaus ilmastonmuutokseen?

| uutiset
Kesän 2022 politiikkadialogissa uppouduttiin vapaaehtoiseen päästökompensaatioon Suomessa. Tilaisuudessa pohdittiin muun muassa, millaisia mahdollisuuksia ja jännitteitä päästökompensaatioon liittyy, millaista ilmastotoimintaa se tuottaa,...

Katso tallenne, kuuntele podcast. Ympäristödialogeja: Sota Euroopassa vauhdittaa energiamurrosta: mitä vaihtoehtoja meillä on?

| uutiset
Ukrainan sodan alkamisen jälkeen yksi näkyvimmistä keskusteluaiheista Suomessa on ollut Euroopan riippuvuus Venäjän tuottamista fossiilienergioista ja niistä irtautuminen. Maaliskuisessa Ympäristödialogeja -keskustelussa...

Katso tallenne: Mikä rooli ekologisella tiedolla ja ekologeilla on aikamme viheliäisten ongelmien ratkaisemisessa?

| uutiset
Paneelikeskustelussa kysyttiin, millaista roolia ekologisen tieto näyttelee yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, kun ympäristökriisi laittaa eri toimijat yrityksistä valtionhallintoon pohtimaan ilmasto- ja biodiversiteettiriskejä. Ympäristökriisi...

Avoin työpaikka: Ympäristötiedon foorumin toiminnanjohtaja

| uutiset
Ympäristötiedon foorumi etsii visionääristä toiminnanjohtajaa 1.8. alkavaan työsuhteeseen kehittämään foorumin toimintaa tutkimuksen ja päätöksenteon rajapinnassa. Ympäristötiedon foorumi (YTF) edistää tieteellisen ympäristötiedon...

Ympäristötiede Wikipediaan! -editathon onnistui mainiosti etänäkin

| uutiset
Järjestimme Ympäristötiede Wikipediaan -editointitapahtuman toistamiseen osana Tieteiden yötä. Pandemiatilanteesta johtuen tilaisuus järjestettiin kokonaan etäyhteyksin. Tapahtumaan osallistui kolmisenkymmentä ympäristöalojen asiantuntijaa eri puolilta...

Global synthesis of environmental knowledge vs. national action for sustainability: challenges and opportunities

| uutiset
Globally, we are seeing more and more interdisciplinary efforts to collaborate across different global environmental assessments and to synthesize messages on...

Katso tallenne tai kuuntele podcast: Metsäsertifikaatit ja ekologisesti kestävä metsänhoito

| uutiset
Marraskuun ympäristödialogissa pohdittiin, mitä on ekologisesti kestävä metsänhoito ja miten metsäsertifiointia voitaisiin kehittää niin, että se ottaisi paremmin huomioon ekologisen kestävyyden....

Katso tallenne: Soil at risk -symposium

| uutiset
Soil at Risk -symposium 30.6.2021 kokosi monipuolisesti yhteen kansainvälistä tutkimusta ja käytännön tietoa maaperän suojelemisesta. Symposium kutsui tutkijat, viljelijät, yritykset ja...

Katso tallenne: Kestävyyspolkujen kompastuskivet – Millaisia konflikteja ilmasto- ja ympäristötavoitteet kohtaavat?

| uutiset
Kevään 2021 YHYS Politiikkadialogi kysyi, millaisia konflikteja ja ristiriitoja Ilmasto- ja ympäristötavoitteiden kiristyminen synnyttää? Millaisia ovat konfliktien ulottuvuudet, osapuolet ja ratkaisumallit?...

Katso tallenne, kuuntele podcast: Mistä mineraalit sähköistyvään yhteiskuntaan?

| uutiset
Vaikka sähköistyminen on merkittävä osa ilmastokriisin ratkaisua, metallien nopeasti kasvava kysyntä tuo mukanaan myös uusia haasteita niin luonnon monimuotoisuuden turvaamiselle, ja...

Katso tallenne, kuuntele podcast: Antibioottiresistenssi – yhteinen uhka

| uutiset
Huhtikuun ympäristödialogissa uppouduttiin antibioottiresistenssiin yhteinen terveys -näkökulmasta. Aiheesta keskustelivat tutkijatohtori Johanna Muurinen, joka tutkii antibioottiresistenssiä ihmisen muovaamissa ympäristöissä, infektiosairauksien professori Anu Kantele sekä...

Kuuntele podcast tai katso tallenne: Maanpuolustus ja planeetan ekologinen kriisi

| uutiset
Kuuntele podcast Sotilastoiminnan ja maanpuolustuksen ilmastovaikutukset ovat valtavat, mutta asia on jäänyt vähälle huomiolle eikä yhteiskunnallista keskustelua niiden päästöistä ole juuri...

Liity sähköpostilistalle

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt ajan tasalla YTF:n tulevista tapahtumista ja julkaisuista. Rekisteriseloste

Virhe: Yhteydenottolomaketta ei löytynyt.