Verkosto

Ympäristötiedon foorumissa ovat edustettuina sekä tiedon tuottajat että käyttäjät.

Jäsenet

Ympäristötiedon foorumissa ovat edustettuina sekä tiedon tuottajat että käyttäjät. Toimintaamme rahoittavat Maj ja Tor Nesslingin Säätiö ja Koneen Säätiö. Jos organisaatiosi on kiinnostunut yhteistyöstä tai jäsenyydestä, ota meihin yhteyttä!

HY_vaaka_web_suomi

Helsingin yliopisto

Helsingin yliopisto toimii vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa edistäen tutkimustulosten yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Helsingin yliopiston kaikissa tiedekunnissa tuotetaan ympäristöalan uutta tietoa ja annetaan siihen liittyvää opetusta.

Turun yliopiston logo

Turun yliopisto

Turun yliopisto korostaa tutkimuksen ja koulutuksen merkitystä yhteiskunnan kehityksessä. Turun yliopisto kokee tärkeäksi myös avoimen vuoropuhelun tutkijoiden, päätöksentekijöiden ja suuren yleisön välillä.

YM_logo_official_fi_sv_en_RGB_2colour_L

Ympäristöministeriö

Ympäristöministeriö vastaa valtioneuvoston ja eduskunnan käsittelyyn tulevien ympäristö- ja asuntoasioiden valmistelusta. Ympäristöministeriö hyödyntää ympäristöalan uusinta tieteellistä tietoa valmistelussa ja päätöksenteossa.

syke

Suomen ympäristökeskus (SYKE)

Suomen ympäristökeskus (SYKE) on ympäristöministeriön alainen ympäristöalan tutkimus- ja kehittämiskeskus, joka tukee kestävän kehityksen tavoitteiden ja keinojen arviointia ja valintaa sekä ympäristöpolitiikan toimeenpanoa.

Luke_FI_virall_WEB

Luonnonvarakeskus (LUKE)

Luonnonvarakeskus (Luke) on maa- ja metsätalousministeriön alainen uusiutuviin luonnonvaroihin ja biotalouteen keskittyvä tutkimus- ja kehittämiskeskus, joka tukee kestävää luonnonvarapolitiikkaa ja uusiutuviin luonnonvaroihin tukeutuvaa hyvinvointia.

Kuntaliitto-logo-FIN-SWE-petrooli-v2

Kuntaliitto

Suomen Kuntaliiton muodostavat maamme kunnat ja kaupungit, jotka ovat keskeinen osa suomalaista yhteiskunnallista päätöksentekoa. Kuntaliitto välittää ympäristöalan uusinta tieteellistä tietoa kuntiin.

Koneen Säätiö

Koneen Säätiö

Koneen Säätiö tukee rohkeita avauksia suomalaisessa tieteellisessä tutkimustyössä, kulttuurissa ja taiteessa.

Maj ja Tor Nesslingin Säätiö

Maj ja Tor Nesslingin Säätiö

Maj ja Tor Nesslingin Säätiön tehtävänä on tukea ympäristötutkimusta ja tutkimustulosten julkisaattamista. Säätiö tarjoaa YTF:n koordinaattorille työtilat tutkijatila Nessling Nestissä.

Ohjausryhmän jäsenet

Minttu2_Vilja2018pikkukuva

Minttu Jaakkola

Maj ja Tor Nesslingin Säätiö Tutkimusjohtaja

Kalle_pieni

Kalle Korhonen

Koneen Säätiö
Tiedejohtaja

hylogo

Susanna Lehvävirta

Helsingin Yliopisto
HELSUS johtaja

Juulia Räikkönen scaled

Juulia Räikkönen

Turun yliopisto
Tutkijatohtori

Tanja Suni_rajattu

Tanja Suni

Ympäristöministeriö
Tutkimusjohtaja

LauraHöijer_pieni

Laura Höijer

Baltic Sea Action Group
Toimitusjohtaja

(virkavapaalla YM:stä)

Eeva Primmer 2017_172jpg

Eeva Primmer

Suomen ympäristökeskus
Tutkimusjohtaja

Johanna Kohl

Johanna Kohl

Luonnonvarakeskus
Ohjelmajohtaja, kehittämispäällikkö

pauliina_jalonen_kulkukortti

Pauliina Jalonen

Kuntaliitto
Ilmastopolitiikan asiantuntija

hylogo

Annukka Vainio

Helsingin Yliopisto (varajäsen)
Apulaisprofessori

logo_moe

Suvi Vikström

Ympäristöministeriö (varajäsen)
Erikoisasiantuntija

CIFOR STAFF SHOT

Kaisa Korhonen-Kurki

Suomen ympäristökeskus (varajäsen)
erikoistutkija, ohjelmanjohtaja

Janne Artell

Janne Artell

Luonnonvarakeskus (varajäsen)
Erikoistutkija, Ryhmäpäällikkö

Kari-Kaunisto

Kari Kaunisto

Turun yliopisto (varajäsen)
Erikoistutkija

Tommi.Maasilta@kuntaliitto.fi

Tommi Maasilta

Kuntaliitto (varajäsen)
Ympäristöpäällikkö

Liity sähköpostilistalle

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt ajan tasalla YTF:n tulevista tapahtumista ja julkaisuista. Rekisteriseloste

[contact-form-7 404 "Not Found"]