Kevätkauden 2019 viimeisessä ympäristödialogissa Lauttasaaren kartanolla pohdittiin luonnontieteilijän luontokuvaa. Millainen se on, miten se on syntynyt? Millaisia ulkopuolisia vaateita eläinten ja luonnon tutkija kohtaa julkisessa keskustelussa ja miten tunteiden rooli näkyy oman luontokuvan muokkautumisessa?
Aika: Keskiviikko 8.5.2019, klo 16.30-18.00
Paikka: Koneen Säätiö, Lauttasaaren kartano, Otavantie 10, Helsinki
Keskustelua herättelevä blogikirjoitus: Minä väitän: Apinatutkijan on oltava post-kolonialisti. Simpanssien perässä juokseva tutkija tuo kylään aurinkopaneelit ja kieltää ampumasta puskalihaa.
Luontoa ja eläimiä tutkivat ihmiset jakavat usein yhteisen kiinnostuksen luontoon ja sen säilyttämiseen. Tutkimalla eläimiä saamme tietoa lajien genetiikasta ja käyttäytymisestä, siitä miten lajit voivat sopeutua ympäristön muutoksiin – sekä ihmisestä itsestään. Tutkimus ja sen menetelmät muuttuvat jatkuvasti ja meidän täytyy kysyä aina uudelleen, millaista luontosuhdetta ja eläinkuvaa rakennamme tekemällä tiedettä. Ympäristödialogissa kysyimme:
- Muuttuuko tutkijoiden luontosuhde, kun eläimestä ja luonnosta tulee tutkimuskohde?
- Onko ympäristötutkimus kriittistä omia tutkimusmenetelmiään kohtaan? Millaista eläinkuvaa tutkimus välittää?
- Millaisia eettisiä ja moraalisia pohdintoja tutkijat käyvät läpi, kun kohteena ovat tuntevat olennot?
- Onko tutkijan mahdollista kokea vahvaa yhteenkietoutuneisuutta luonnon kanssa vai jääkö luonto ulkopuoliseksi toiseksi?
Keskustelemassa olivat Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutettava, rengastaja Heikki Helle, kädellistutkija Sonja Koski Helsingin yliopistosta sekä tietokirjailija ja tohtorikoulutettava Sami Keto Tampereen yliopistosta. Tilaisuuden fasilitoi tietokirjailija Tiina Raevaara.