Datan liike, bitit ja “pilvi” eivät ole aineettomia hyödykkeitä, vaan riippuvaisia energiasta, vedestä, kaivoksista, datakeskuksista, globaaleista toimitusketjuista ja ihmiskehojen tekemästä työstä.
Kevään 2026 YHYS-politiikkadialogissa tarkasteltiin datatalouden materiaalista kestävyyttä. Aamutilaisuuden keskusteluissa pureuduttiin erityisesti siihen, miten datatalous rakentuu fyysisen infrastruktuurin, luonnonvarojen ja usein näkymättömäksi jäävän työn varaan. Samalla tilaisuudessa pohdittiin, millaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia valintoja tekoälyn ja datatalouden kasvu edellyttävät aikana, jolloin ekologiset rajat kiristyvät ja geopoliittiset jännitteet kasvavat.
Tilaisuuden avannut akatemiatutkija Johanna Ahola-Launonen muistutti alustuksessaan, että datatalouteen liitetään usein lupauksia tehokkuudesta, optimoinnista ja sujuvuudesta. Samalla nämä lupaukset voivat hämärtää sen, mitä datatalouden kasvu konkreettisesti tarkoittaa: datakeskuksia, sähköverkkoja, kaivoksia, päätelaitteita, ihmisten tekemää työtä ja paikallisia ympäristövaikutuksia. Päivän aikana kysyttiin, miksi datataloutta ajatellaan jatkuvan kasvun alueena aikana, jolloin monia muita yhteiskunnan toimintoja priorisoidaan ja rajataan.
Neljä keskeistä nostoa tilaisuudesta
Datatalous ei ole aineeton, vaan materiaalinen järjestelmä
Pilvipalvelut, tekoäly ja datakeskukset perustuvat energiaan, luonnonvaroihin, infrastruktuuriin ja ihmistyöhön.
Nykyinen datatalouden kasvusuunta ylittää planetaariset rajat
Datakeskusten, tekoälyn, sähköistymisen ja sirujen lisääntyvä tarve kasvattaa painetta energiantuotantoon, mineraaleihin ja maankäyttöön. Teknologinen tehostuminen ei yksin riitä vähentämään kokonaiskuormitusta, jos datan, tekoälyn ja digitaalisten palveluiden käyttö kasvaa samalla jatkuvasti.
Teknologia rakentuu globaaleille valtasuhteille
Datatalouden hyödyt ja haitat jakautuvat epätasaisesti. Kriittisten mineraalien tuotanto, teknologian toimitusketjut ja datakeskusten sijoittuminen tekevät datataloudesta myös geopoliittisen, taloudellisen ja oikeudenmukaisuuteen liittyvän kysymyksen.
Datatalous tarvitsee poliittista ohjausta
Teknologian vaikutukset riippuvat yhteiskunnallisesta kontekstista, sääntelystä ja siitä, millaisia tavoitteita sen käytölle asetetaan. Markkinat eivät yksinään kykene ratkaisemaan datatalouden haasteita riittävän nopeasti tai oikeudenmukaisesti, vaan tarvitaan myös sääntelyä ja poliittisia priorisointeja.
Nyky-yhteiskunta rakentuu datataloudesta
Datatalous on käsitteenä hankala, sillä nyky-yhteiskunnassa lähes kaikki talous toimii datan varassa, totesi Haaga-Helian yliopettaja ja Aalto-yliopiston vieraileva tutkija Kari Hiekkanen alustuksessaan. Datakeskukset, tietoliikenneverkot, mobiiliverkot ja päätelaitteet muodostavat infrastruktuurin, jota ilman arki ei nykyisessä muodossaan toimisi.
Hiekkanen konkretisoi datatalouden materiaalista mittakaavaa esimerkeillä. Datakeskukset ovat energiaintensiivisiä teollisuuslaitoksia, joiden jäähdyttäminen vaatii vettä. Päätelaitteet, sähköverkot ja tekoäly puolestaan edellyttävät kriittisiä raaka-aineita. Erityisesti tekoälyn käytön kasvu kiihdyttää datakeskusten sähkönkulutusta, eikä kulutus rajoitu vain pilvipalveluihin: myös kryptovaluuttojen louhinta ja päätelaitteiden valmistus lisäävät kokonaiskuormaa.
Hiekkasen alustusta seuranneessa paneelissa keskusteluun liittyivät OTT Tellervo Ala-Lahti (YM) ja kansanedustaja Oskari Valtola (kokoomus).
Kansanedustaja Oskari Valtola nosti esiin geopoliittisen kilpailun tekoälyn ja datainfrastruktuurin hallinnasta. Suomi ja Eurooppa eivät toimi tyhjiössä, vaan kehitystä ohjaa globaali kilpailu tulevaisuuden teknologioista. Samalla hän kuvasi tematiikan ristipainetta kuntapolitiikan näkökulmasta: miljardiluokan datakeskushankkeita ja työpaikkalupauksia on vaikea torjua alueilla, joilla investointeja kaivataan.
OTT Tellervo Ala-Lahti puolestaan korosti, ettei datakeskuskehitys ole vain markkinoiden spontaani ilmiö. Suomessa sitä ohjataan aktiivisesti esimerkiksi verohelpotuksilla, nopeutetuilla lupaprosesseilla ja puhtaan siirtymän investointistatuksella. Hän muistutti myös maankäytön ja resurssien rajoista: datakeskukset, uusiutuva energia, sähköverkot ja kaivokset tarvitsevat kaikki tilaa ja luonnonvaroja.
Keskustelun keskeiseksi huomioksi nousi investointisokeus. Suuret hankkeet, työpaikkalupaukset ja talouskasvun toive voivat peittää alleen kysymykset energiankulutuksesta, vedenkäytöstä ja siitä, mitä datakeskuksissa lopulta tehdään. Hiekkanen varoitti myös teknologiaoptimismista ja Jevonsin paradoksista: vaikka yksittäinen teknologinen toiminto tehostuu, kokonaiskulutus voi lopulta kasvaa, jos tehostuminen tekee kyseisen teknologian käytöstä halvempaa, helpompaa tai houkuttelevampaa.
Datatalous ei ole vaihtoehto materiaaliselle taloudelle
Projektitutkija Johanna Leino Itä-Suomen yliopistosta tarkasteli alustuksessaan datatalouden riippuvuutta kriittisistä mineraaleista. Hän korosti, että datakeskukset, sähköverkot, mikrosirut ja uusiutuvan energian ratkaisut edellyttävät muun muassa kuparia, galliumia, germaniumia ja harvinaisia maametalleja. Datatalous ei siis ole vaihtoehto materiaaliselle taloudelle, vaan kiinteä osa sitä. Samalla mineraalien “kriittisyys” ei ole pysyvä tai neutraali määritelmä, vaan poliittistaloudellinen käsite. Mineraali määrittyy kriittiseksi, jos sen saatavuus on epävarmaa ja se on tärkeä taloudelle, teknologiselle kehitykselle tai turvallisuudelle. Siksi eri valtiot ja alueet määrittelevät kriittiset mineraalit omista intresseistään käsin.
Alustuksessa korostui mineraalituotannon globaali keskittyminen. Suuri osa kriittisten mineraalien kaivamisesta ja jalostuksesta on Kiinan hallinnassa, ja esimerkiksi koboltin tuotanto keskittyy Kongon demokraattiseen tasavaltaan ja nikkelin Indonesiaan. Tämä tekee toimitusketjuista haavoittuvia ja muuttaa mineraalit osaksi kansainvälistä vallankäyttöä. Toimitusketjut eivät ole vain teknisiä järjestelmiä, vaan syvästi poliittisia.
Leino muistutti, että abstraktit omavaraisuus- ja turvallisuustavoitteet materialisoituvat konkreettisesti kaivoksiksi, jotka kytkeytyvät ympäristövaikutuksiin, hyväksyttävyyteen ja alkuperäiskansojen oikeuksiin. Suomessa tämä näkyy esimerkiksi kaivoslain uudistuksessa, jossa kuntien vaikutusvaltaa lisättiin kaavoitusedellytyksen kautta.
Alustusta seuranneeseen keskusteluun osallistuivat Leinon johdolla tutkijatohtori Helmi Räisänen Ulkopoliittisesta instituutista ja projektipäällikkö Antti Sipilä Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus TIEKE ry:stä. Räisänen nosti esiin asevarustelun kasvavan merkityksen mineraalien käytössä ja korosti tarvetta priorisoida sekä mineraalien että energian käyttöä. Hänen mukaansa energiasiirtymää ei voi nähdä vain päästöistä irtautumisena, sillä myös materiaalivirroilla on rajansa.
Sipilä painotti geopolitiikan ja kestävän kehityksen yhteyttä. Hänen mukaansa Eurooppa on pitkälti ulkoistanut tuotantoketjujen ympäristö- ja materiaalivaikutukset muualle maailmaan, vaikka se puhuu vihreästä siirtymästä. Teknologiset toimitusketjut ovat erittäin monimutkaisia ja riippuvaisia vakaasta kansainvälisestä järjestyksestä.
Paneelissa keskusteltiin myös siitä, kuka hyötyy datatalouden tarvitsemista mineraaleista ja kuka kantaa siitä koituvat haitat. Räisäsen mukaan datatalous voi voimistaa globaalia eriarvoisuutta, jos mineraalien tuotanto ja haitat jäävät paikallisyhteisöjen ja globaalin etelän kannettaviksi, samalla kun hyödyt valuvat muualle. Sipilä puolestaan nosti esiin mahdollisuuden rakentaa paikallisia ekosysteemejä, joissa esimerkiksi kaivosten sivuvirtoja ja datakeskusten hukkalämpöä hyödynnetään nykyistä paremmin.
Datatalous rakentuu myös näkymättömälle työlle
Kolmannessa osiossa tutkijatohtori Antti Tarvainen Tampereen yliopistosta tarkasteli datataloutta työn, kehojen ja poliittisen talouden näkökulmasta. Hänen mukaansa teknologiasta ja työstä puhutaan usein sen kautta, luoko vai tuhoaako uusi teknologia työpaikkoja. Tarvainen haastoi tätä teknologialähtöistä näkökulmaa ja korosti, että työn muutoksia ohjaavat myös talousjärjestelmä, pääoman liikkeet ja historialliset valtasuhteet.
Alustuksessa korostui myös kysymys siitä, kenen kehot ja työ tulevat näkyviksi datataloudessa ja kenen jäävät näkymättömiksi. Tarvainen kuvasi, miten teknologiatalous rakentuu halvan työn, rodullistettujen työmarkkinoiden ja globaalien eriarvoisuuksien varaan. Hän toi esiin myös Piilaakson historiaa ja sitä, miten työvoiman ulkoistaminen on kytkeytynyt kolonialismin, imperialismin ja rotuun perustuvien hierarkioiden pidempään historiaan.
Tarvainen käsitteli puheenvuorossaan myös Gazan sotaa ja tekoälyteknologian kehittämistä sodankäynnin yhteydessä. Puheenvuoro toi keskusteluun näkökulman siihen, ettei datatalous ole vain kuluttajapalveluita ja pilvipalveluita, vaan myös valvontaa, sodankäyntiä ja väkivallan infrastruktuureja.
Lisäksi Tarvainen korosti alustuksessaan ajatusta siitä, ettei teknologiaa tulisi nähdä irrallisena voimana, joka yksin luo ja muuttaa työtä, vaan osana poliittisen talouden rakenteita, joissa teknologiaa kehitetään ja käytetään.
Tarvaisen alustusta seuranneessa paneelissa keskustelivat yliopistotutkija Tuukka Lehtiniemi Helsingin yliopistosta ja taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien asiantuntija Mariko Sato Amnestysta. Sato tarkasteli datataloutta ihmisoikeuksien näkökulmasta ja korosti, että ihmisoikeusloukkaukset eivät ole datatalouden satunnainen sivuvaikutus, vaan usein rakenteellinen osa sen arvoketjuja. Tämä koskee niin kaivostoimintaa, jalostusta, alustatyötä kuin tekoälyn käyttöä julkisella sektorilla.
Lehtiniemi toi keskusteluun toisenlaisen esimerkin näkymättömästä datatyöstä. Hän kertoi tutkimuksestaan suomalaisissa vankiloissa, joissa vangit ovat tehneet tekoälyn kouluttamiseen liittyvää datatyötä suomalaisille startup-yrityksille. Lehtiniemen mukaan sama työ, joka monessa globaalissa kontekstissa näyttäytyy riistävänä, voi suomalaisessa vankilaympäristössä saada myös kuntouttavan merkityksen. Teknologian vaikutukset eivät siis ole kaikkialla samanlaisia, vaan riippuvat yhteiskunnallisesta ja institutionaalisesta kontekstista.
Datatalous tarvitsee poliittista ohjausta
Tilaisuuden loppupuheenvuorossa Johanna Ahola-Launonen kokosi yhteen päivän keskusteluja. Hän korosti, ettei teknologiaa pidä demonisoida: myös kestävämmässä yhteiskunnassa tarvitaan dataa, tekoälyä ja teknologiaa. Ongelma on nykyinen kasvulogiikka ja siihen liitetyt ylimitoitetut lupaukset.
Ahola-Launosen mukaan datatalouteen liittyvät odotukset ohjaavat keskustelua helposti harhaan. Sen sijaan, että kysyttäisiin vain, miten teknologiaa voidaan kehittää lisää, pitäisi kysyä, mihin rajallisia resursseja kannattaa käyttää ja mitä pitäisi tehdä vähemmän.
Loppupuheenvuorossa korostettiin, ettei markkinoiden uskota ratkaisevan datatalouden ongelmia riittävän nopeasti. Tarvitaan poliittisia ratkaisuja, joilla yhtäältä luodaan uutta sääntelyä ja toisaalta tuetaan kulutustapojen uudelleensuuntaamista.
Tilaa uutiskirjeemme niin pysyt ajan tasalla tulevista
tapahtumista ja julkaisuista
