YHYS Politiikkadialogi: Kestävä kulutus ja elämäntavat – missä politiikka?

Aika: 3.6.2016, 9.00-12.00
Paikka: Pankkisali, ympäristöministeriö, Aleksanterinkatu 7, Helsinki

9375564_print
Yhteiskuntatieteellisen Ympäristötutkimuksen Seura (YHYS ry) järjestää Politiikkadialogin kerran vuodessa yhteistyössä Ympäristötiedon foorumin kanssa. Politiikkadialogi tarttuu ajankohtaisiin ympäristöpolitiikkaa uudistaviin teemoihin edistäen tutkimuksen, päätöksenteon ja kansalaisyhteiskunnan välistä vuoropuhelua.

Ensimmäinen vuoden 2016 politiikkadialogi järjestetään teemalla: "kestävä kulutus ja elämäntavat: missä politiikka?" Se järjestetään yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa ja tavoitteena on tukea ilmastosuunnitelman 2030 laadintaa. Politiikkadialogi on myös osa kestävän kehityksen viikkoa.

Ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatii merkittäviä muutoksia kulutuksessa ja elämäntavoissa. Joidenkin arvioiden mukaan ruokavaliomuutoksilla voidaan saada aikaan jopa 50 % vähenemä ruoan kulutuksesta aiheutuvista ilmastopäästöissä. Tämä edellyttää kuitenkin radikaaleja muutoksia lihan kulutuksessa. Kestävä liikkuminen tarkoittaa arkisten liikkumistapojen uudelleen miettimistä ja huomioimista liikenne- ja yhdyskuntasuunnittelussa. Yhtälailla energian käytön tehostaminen ja uusiutuvan energian käyttö peräänkuuluttavat aktiivista energiakansalaisuutta.

Vaikuttavan ympäristöpolitiikan on ymmärrettävä yhä paremmin syömisen, asumisen ja liikkumisen tapoja ja käytänteitä. Myös uudet toimijat nousevat ympäristöpolitiikan keskiöön. Miten tukea kuluttajista ja kansalaisista lähtevää muutosvoimaa? Mistä vanhoista tavoista, suunnittelun tai politiikan teon tavoista on luovuttava? Mitä on ajateltava uusiksi? Missä on yhteiskunnallisen väliintulon tai tukimuotojen paikka? Politiikkadialogi nostaa nämä kulutus- ja elämäntapamuutoksiin liittyvät kysymykset ympäristöpolitiikan keskiöön.

Ilmoittautuminen tilaisuuteen on päättynyt.

Artikkeli VNK:n Kestävä kehitys -sivustolla

Ohjelma:

9.00 Tervetulosanat
Minna Kaljonen, YHYS ry
Laura Höijer, Ympäristöministeriö ja Ympäristötiedon foorumi

9.15 Kuluttajakansalaisuus
Sampsa Hyysalo, Aalto-yliopisto: Aktiiviset kansalaiset energiamurroksessa: uuden teknologian kotouttaminen, vertaistuki ja käyttäjien innovaatiot
Minna Näsman, Helen: Millainen on aktiivisille energiakansalaisille hyödyllinen yritys?

10.00 Käytäntöjen ja politiikan rakenteet
Mari Niva, Helsingin yliopisto: Voiko lihankulutus vähentyä? Vakiintuneet, muuntuvat ja nousevat käytännöt lihan syömisessä
Hanna Mattila, Maa- ja metsätalousministeriö: Mitä kestävän ruokavalion edistäminen vaatii ruokapolitiikalta?

10.45 Tauko

11.00 Kulutuksen ja käyttäytymisen ohjaus
Janne Hukkinen, Helsingin yliopisto: Tuuppauksen käytännöt ja etiikka ympäristöpolitiikassa
Sanna Ahvenharju, Tulevaisuuden tutkimuskeskus: Tulevaisuuden ohjauskeinoilla kotitalouksien kulutus kuriin?

11.45 Loppupuheenvuoro
Pirkko Heikinheimo, Ympäristöministeriö: Kestävä kulutus ja elämäntavat: haaste ilmastopolitiikalle
YTF_logoYHYS_logologo_moe

Tilaa uutiskirjeemme niin pysyt ajan tasalla tulevista
tapahtumista ja julkaisuista

Liity sähköpostilistalle

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt ajan tasalla YTF:n tulevista tapahtumista ja julkaisuista. Rekisteriseloste

[contact-form-7 id="1569" title="newsletter"]