Ihmisen ja ympäristön yhteinen terveys – luonnoltaan monimuotoisempi elinympäristö turvaa terveyttä

Luonnon monimuotoisuus heikkenee merkittävästi meneillään olevan kuudennen sukupuuttoaallon myötä. Samalla ei-tarttuvat taudit ovat viime vuosikymmeninä yleistyneet. Biodiversiteettihypoteesin mukaan nämä kaksi trendiä ovat yhteydessä toisiinsa. Kun kaupungistuminen etenee, yhä useammin ihmisten yhteys luontoon katkeaa. Kosketus luontoon hyödyttää ihmisen mikrobiomia, vahvistaa immuunipuolustusta ja siten suojaa sairauksilta.

Suomessa tehdyissä tutkimuksissa on selvitetty biodiversiteettikadon ja tulehduksellisten sairauksien lisääntymisen yhteyttä. Biodiversiteettihypoteesin ydinajatuksen mukaan immuunijärjestelmämme kehittymiselle on oleellista, että altistumme varhaislapsuudessa riittävästi monimuotoiselle ympäristölle, ennen kaikkea maaperän mikrobeille.

Elinympäristön vaikutus mikrobistoon on tutkimuksissa osoitettu selvästi. Urbaaneissa ja maaseutumaisissa ympäristöissä elävien mikrobistot eroavat toisistaan suuresti. Suomessakin kaupunkiväestö lisääntyy ja kaupunkirakenne tiivistyy.  Altistumista luonnon mikrobeille tulisi kuitenkin tapahtua säännöllisesti ja turvallisesti arjessa, lähellä kotia ja päivittäisiä kulkureittejä.

Vaikka biodiversiteettihypoteesiin liittyy vielä useita avoimia kysymyksiä, voimme pyrkiä kaikessa rakennetun ympäristön suunnittelussa tuottamaan luonnoltaan mahdollisimman monimuotoista elinympäristöä. Eri hallinnonalojen yhteistyö sekä tutkijoiden ja kuntien yhteistyössä tekemät kokeilut ovat tarpeen.

Immuunijärjestelmän kehityksen kannalta erityisesti lasten olisi hyvä oleskella vihreissä ympäristöissä. On todettu, että metsien ja peltojen puute kodin lähiympäristössä yksipuolistaa lasten ihon bakteeristoa. Päiväkodit ja koulut ovat hyviä kanavia lisätä luontoaltistusta, kunhan varmistetaan, että arkimetsiä löytyy niiden välittömästä läheisyydestä ja että metsien käyttö on arjen rutiinien puitteissa mahdollista.

Ihmisen ja ympäristön yhteinen terveys - luonnoltaan monimuotoisempi elinympäristö turvaa terveyttä (pdf)

Tilaa uutiskirjeemme niin pysyt ajan tasalla tulevista
tapahtumista ja julkaisuista

Liity sähköpostilistalle

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt ajan tasalla YTF:n tulevista tapahtumista ja julkaisuista. Rekisteriseloste

[contact-form-7 id="1569" title="newsletter"]