Ekosysteemipalveluiden taloudellinen arvo. Suomen TEEB-hankkeen tuloksia ja suosituksia päätöksentekijöille

Tiistai 4.11.2014 klo 9.30-12
Eduskuntatalon auditorio, Mannerheimintie 30

Tervetuloa yleisölle avoimeen ympäristövaliokunnan kokoukseen, jonka aiheena on ekosysteemipalveluiden taloudellinen arvo ja huomioon ottaminen päätöksenteossa. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Ympäristötiedon foorumin kanssa.

Ekosysteemipalvelut, niiden taloudelliset ulottuvuudet ja merkitys ihmisen hyvinvoinnille ovat vielä vieraita monille virkamiehille ja päätöksentekijöille. Myös TEEB ja vihreä talous ovat uusia käsitteitä ja niiden mahdollisuuksia päätöksenteossa tulee selventää.

Tilaisuudessa esitellään kansallisen ekosysteemipalveluiden taloudellisen merkityksen arviointihankkeen (Suomen TEEB) tuloksia, joihin lukeutuvat arvio Suomen tärkeimpien ekosysteemipalvelujen nykytilasta ja taloudellisesta merkityksestä sekä ekosysteemipalvelujen roolista vihreän talouden edistämiseksi. Lisäksi tilaisuudessa annetaan suosituksia ekosysteemipalvelujen integroimisesta nykyistä paremmin osaksi politiikkaprosesseja sekä ohjauskeinoista, joilla ekosysteemipalvelut voidaan turvata.

Tilaisuutta voi seurata suorana osoitteessa http://verkkolahetys.eduskunta.fi/webtv.case#c=40799798&v=41179613&p=0&l=fi&t=0

Ohjelma
9.30 Aamukahvi
10.00 Kokouksen avaus Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen
10.10 Suomen TEEB-hanke lyhyesti Jukka-Pekka Jäppinen, SYKE
10.20 Johdanto aiheeseen: Ekosysteemi-palveluiden arvottaminen Suomessa Eija Pouta, MTT
10.40 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava – ekosysteemipalveluiden huomioonottaminen maankäytössä Leena Kopperoinen, SYKE
10.55 Vihreä talous ja TEEB – mitä eväitä hanke antaa vihreän talouden kehittämiseen? Riina Antikainen, SYKE
11.10 TEEB-hankkeen ehdotuksia ja suosituksia Jukka-Pekka Jäppinen, SYKE
11.20 Valiokunnan jäsenten kysymykset
ja keskustelu
12.00 Tilaisuus päättyy

Ohjelma pdf-tiedostona

Tilaisuuden pohjalta laaditaan julkaisu sarjaan Puheenvuoroja Ympäristötiedon foorumin tilaisuudesta.

Tilaisuus on täynnä. Peruutuspaikkoja voi tiedustella osoitteesta kirsi-marja.lonkila@ymparistotiedonfoorumi.fi.

Paikalle saapuminen – OHJE MUUTTUNUT!
Sisäänkäynti on Mannerheimintieltä katsottuna Eduskuntatalon oikeassa laidassa olevasta yleisösisäänkäynnistä. Pyydämme tulemaan yleisösisäänkäynnin ovelle viimeistään klo 9.30. Sisään tultaessa tehdään yleiseen käytäntöön kuuluva turvatarkastus.

 

Liity sähköpostilistalle

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt ajan tasalla YTF:n tulevista tapahtumista ja julkaisuista. Rekisteriseloste

[contact-form-7 id="1569" title="newsletter"]